Onnenpensaat ja esikot ovat toukokuun 2011 kasvit
Taimistoviljelijät ry nimeää kutakin kasvukauden kuukautta kohden yhden puuvartisen kasvin ja yhden perennan eli ruohovartisen kukan. Valinnoilla tuodaan esille Suomen oloihin sopivia monivuotisia puutarhakasveja.
Keltakukkaiset onnenpensaat
Lämpimillä paikoilla viihtyvät onnenpensaat ovat puutarhan varhaisimpia kukkijoita. Niiden keltaiset kukat avautuvat huhti–toukokuussa. Nämä 150–200 senttiä korkeat pensaat menestyvät Etelä-Suomessa.
Koreanonnenpensas (Forsythia ovata) puhkeaa kukkaan yleensä jo huhtikuun loppupuolella. Terälehdet on lyhyet ja vaaleahkon keltaiset. Oksat paleltuvat ajoittain lumen yläpuolelta, mutta paksun hangen suojassa pensas voi menestyä jopa Pohjois-Suomessa – tosin tavallista matalampana. Jalo-onnenpensas ’Northern Gold’ on vähintään yhtä kestävä kuin koreanonnenpensas. Sen kukat ovat vahvan keltaiset ja suhteellisen isot.
Komeaonnenpensailla (Forsythia x intermedia) on isommat ja voimakkaamman keltaiset kukat kuin koreanonnenpensaalla. Lisäksi kukinta alkaa myöhemmin toukokuussa. Komeaonnenpensaat menestyvät lumen suojaan jäävillä paikoilla II-vyöhykkeellä asti. Pensaiden korkeus vaihtelee lajikkeen mukaan.
Valoisa kasvupaikka on ihanteellinen onnenpensaille, mutta ne kukkivat tyydyttävästi puolivarjossakin. Kasvualustan tulee olla lämmin ja läpäistä tehokkaasti vettä. Kovin voimakasta lannoitusta ei tarvita.
Kun onnenpensaat leikataan säännöllisesti vanhimpia versoja harventaen, kasvustot ovat aina edustuskelpoiset. Leikkaus tehdään ennen kukkanuppujen turpoamista. Melko vanhat, 3–4-vuotiaat versot kukkivat runsaimmin, joten niitä säästellään.
Tuoksuvat pienet esikot
Esikoiden (Primula) kukat kestävät erinomaisesti kylmyyttä. Makeasti tuoksuva kukinta kestää tavallisesti toukokuun alkupuolelta kesäkuuhun, mutta osa lajeista kukkii vasta keskikesällä. Esikot ovat perennoja eli monivuotisia kukkakasveja, ja ne sopivat matalina kasviryhmän reunaan.
Esikot viihtyvät parhaiten kevyessä varjossa, missä lehdet pysyvät vihreinä koko kesän. Kasvualustan tulee olla 20–40 senttiä syvä, runsasmultainen, hikevä ja hyvin vettä läpäisevä.
Metsän reunassa, rinteessä ja nurmikolla menestyvät parhaiten luonnonvaraiset esikkolajimme, kuten etelänkevätesikko (Primula elatior) ja kevätesikko (P. veris). Ne kasvavat paitsi kosteahkoissa lehdoissa, myös kuivilla kedoilla. Kestäviin perennoihin luetaan myös pihaesikko (P. x pubescens) ja vasta heinäkuussa kukkiva kesäesikko (P. florindae), joka viihtyy kosteassa maassa. Pihaesikossa huomio kiinnittyy nahkamaisiin lehtiin, jotka säilyvät vihreinä talven yli.
Esikoissa on monia suhteellisen lyhytikäisiä perennoja, joita viljellään paitsi ulkona myös huonekasveina suurten, moniväristen kukkien vuoksi. Tällaisia ovat loistoesikot (Primula Polyantha-ryhmä) ja kääpiöesikot (P. vulgaris).
Varhain kukkivat palloesikot (P. denticulata) ja suikeroesikot (P. juliae) ovat suosittuja kotipuutarhoissa huolimatta lyhytikäisyydestään. Kotipihan erikoisuudeksi sopii myös tähkäesikko (P. vialii), jolla on puna-violetit kukinnot.
