Kesäkuun 2011 kasvit marjaomenapensas ja kurjenmiekat

Isokokoinen marjaomenapensas ja kurjenmiekat kukkivat kesäkuussa. Molemmat viihtyvät aurinkoisilla paikoilla runsaassa mullassa. Monista Iris-lajeista taimistoviljelijät haluavat tuoda esille pikku-, saksan- ja kaunokurjenmiekan. Näistä perennoista viljellään vanhoja suomalaisia kasvikantoja.

Kuukauden kasvit nimeää Taimistoviljelijät ry. Kutakin kasvukauden kuukautta kohden valitaan yksi puuvartinen kasvi ja yksi ruohovartinen perenna, jotka soveltuvat Suomen oloihin.

Komea marjaomenapensas

Marjaomenapensaan (Malus toringo var. sargentii) punaiset kukkanuput avautuvat 5–6 valkoisen kukan sarjaksi. Pari vuotta markkinoilla olleella muunnoksella on vaaleanpunaiset terälehdet ja punaiset lehdet. Marjaomenapensas on saanut nimensä marjamaisen pienien hedelmien mukaan. Tummanpunaiset hedelmät koristavat oksia syksystä alkutalveen.

Pitkäikäinen, noin 250 senttiä korkea marjaomenapensas on  poikkeuksellisen leveä, sillä jäykät hieman piikikkäät oksat kasvavat lähes vaakasuoraan. Pensas kannattaa suojata talven ajaksi verkoilla kaneilta, rusakoilta ja myyriltä, aivan kuten lähisukuiset omenapuut.

Marjaomenapensas suosii aurinkoista kasvupaikkaa, kunhan maassa on riittävästi kosteutta ja ravinteita. Se menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I–II(III).

Kurjenmiekat ovat perinneperennoja

Kurjenmiekat eli iirikset ovat matalia–keskikorkeita, hillitysti leviäviä perennoja. Useimmat kurjenmiekat kukkivat kesäkuussa. Parfyymin tavoin tuoksuvat kukat houkuttelevat mehiläisiä ja kimalaisia. Myöhemmin kesällä kehittyvät pulleat siemenkodat, jotka jäävät kasviin talventörröttäjiksi. Kurjenmiekat kukkivat melko lyhyen ajan, mutta lehdistö vihertyy varhain keväällä ja pysyy koristeellisena pitkälle syksyyn. Miekkamaiset lehdet tuovat vaihtelua tavanomaisiin lehtimuotoihin.

Pienimmät kurjenmiekat soveltuvat aurinkoiseen kivikkoon, isommat syvämultaiseen ja kuohkeaan perennaryhmään. Perushoidoksi riittää mullan lisääminen maanpintaan silloin tällöin ja ylitiheän kasvuston jakaminen. Matala aluskasvillisuus suojaa kurjenmiekan paksuja vaakasuoria juurakoita, jotka kasvavat lähellä maanpintaa.

Pikkukurjenmiekat (Iris Pumila-ryhmä) kukkivat jo toukokuun loppupuolella Etelä-Suomessa aurinkoisissa kivikoissa ja loivissa rinteissä. Kukat ovat useimmiten tummansinivioletit tai kalpeankeltaiset. Leveät, sinertävät lehdet yltävät 20–30 sentin korkeuteen.

Saksankurjenmiekka (Iris germanica) lienee muinainen risteymä, jota tavataan myös Suomen puutarhoissa. Koska sitä on viljelty Euroopassa mahdollisesti vuosituhansia, siitä on kehittynyt useita kantoja, joita viljellään eri puolilla maatamme. Lehdet ovat jäykät, 2–4 senttiä leveät, vaaleahkon sinertävät. Puolisen metriä korkea perenna kukkii juhannuksen aikoihin violetinsinisin kukin.

Kaunokurjenmiekka (Iris setosa) kuuluu ilmastollisesti varmimpiin kurjenmiekkoihin. Tämä noin 60 senttiä korkea laji kasvaakin voimakkaasti. Kukat ovat isot ja sinivioletit. Myös kärjistään kaartuvat lehdet ovat leveät ja isokokoiset.